torstai 6. joulukuuta 2012

Ompeluksia

Olen harjoitellut bodyen (taipuuko se sana noin...) ompelua.

Nämä ovat enemmän tai vähemmän hyviä. Lisää harjoitusta vaaditaan, mutta eiköhän nämäkin käyttöön tule.

 

tiistai 4. joulukuuta 2012

Joulun odotusta

Joulua odotellaan täällä tällaisen kalenterin kanssa

Taustana on kaitaliinakangasta, johon on ommeltu taitteita, jotka toimivat taskuina. Läpät ovat samaa kangasta, mutta kahdessa eri värissä. Täältä neiti löytää tontun laittamia juttuja joka päivä.
 
Mukavaa ja leppoisaa joulun odotusta.


 

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Lumimyräkkää odotellessa

Päätin tulla päivittämään vähän valmistuneita töitä.

Neidin Baby Born nimeltä Eepris (tytön itse nimeämä) sai lämmikkeekseen makuupussin. Olisi pituutta saanut olla hiukan enemmän, mutta keltainen lanka loppui juurikin tähän. Onko muilla muuten ollut ongelmia beibbarin kanssa ? Meidän nukesta tahtoo raajat irtoilla, vaikka sen kanssa leikitään hyvin nätisti. Harmittaa.

Neidille surautin yöpuvun Ottobreen kaavoilla.

Ja itselle on ollut neulottuna jo kauan bolero. Tykkään kovasti. Oli ensimmäinen neuletyö, jossa on helmiä ja nyt sellaisia pitää saada ehdottomasti lisää.

Tässä vielä lähikuvaa helmistä.

Mukavaa joulun odotusta kaikille.

 

torstai 1. marraskuuta 2012

Paljettien kimallusta

Itselläni on aina jokseensakin jatkuva sukkapula, joten tein itselleni pitkät sukat.

Lanka: regian sukkalanka 2 kerää

Koko n. 39

3 o 1 n varressa ja jalkapöydän päällä, ihan perus sukat siis.

Paljetit kuuluvat seuraavaan settiin. Liila pipo ja valkoinen tuubihuivi.

Lanka: novitan paljettilanka (säde?)

Menekki: vajaa kerä

Lanka: fame trend paljett

Koko kerä

1. Kerros 1o 1n

2. Kerros oikein

Niin kauan kuin lankaa riittää ja sen jälkeen päät yhteen. Tässä silmuita oli 50 muistaakseni.

tiistai 30. lokakuuta 2012

Ostoksia

Vauva-arkeen on taas totuttu ja neulonta-aikaakin on silloin tällöin joten töitäkin joskus valmistuu. Pitää vielä vilauttaa ihania autonappeja, jotka edellisen postauksen potkarissa on. Nämä löytyivät Alman puodista Salosta. Ja muitakin ostoksia on tehty.

Täällä Salossa on joka kuun viimeisenä torstaina Late Night Shopping tapahtuma, jolloin kivijalkaliikkeet ovat auki iltamyöhään. Minäkin kävin vähän kiertelemässä ja menin Ylhäisten sisustehtaalle katselemaan. Sieltä löytyi aivan ihanat kynttilät ja niin neulojalle sopivat.

Mukavaa viikkoa kaikille.

 

perjantai 19. lokakuuta 2012

Ihanat syyskelit

Oikeasti pidän syksyn ilmoista, jolloin voi käpertyä pimenevänä iltana sohvan nurkkaan neulomaan tai vii nauttia sateisesta ilmasta ulkoillen lasten kanssa. Vesilätäköt on pop meidän perheessä. Neuleita pukkaa sen mitä ehtii ja jaksaa tehdä. Onneksi pikkuherra on kovin rauhallinen tapaus eikä juuri valvota öisin normaaleja syöttöjä enempää.

Pikkuherralle valmistui Pepita-potkarit

 

Malli: Pepita

Lanka: viking of norway baby ull

Menekki: n. 200g

Koko: puolivuotiaalle suunnilleen eli vielä on turhan iso mutta eiköhän ajan saatossa sovi.