Pitkästä aikaa myös neula on täällä viuhunut. Melkein ikuisuusprojekti oli tämä työ. Tätä tehtiin kauan ja hartaudella. Keväisin aina iskee pistelyinnostus. Sitten kesällä hikoilevissa käsissä ei oikein pysy mikään ja talvella neulotaan ja muutenkin käsitellään lankoja. Mutta siis tämä. Sain tämän isännältä lahjaksi jokunen vuosi sitten. Ihastuin ja aloitin heti. Laskemista oli paljon ja työtä rakastin ja rakastan toki edelleen. Matka oli ihana ja nyt kun se on valmis, on tunne upea. Jes. Jaa mikäkö tämä sitten on. No tietenkin ELVIS.
Taulun lasitettu pinta heijastaa ikävästi, mutta eiköhän tästä selvän saa. Kuningas itse.
Isännälle tuli pisteltyä ihka ensimmäinen biscornuni. Tätä oli kiva tehdä ja jännä mallinsa puolesta. Tässähän ei näy kylläkään millainen pallo tämä on oikeasti.
torstai 9. kesäkuuta 2011
tiistai 7. kesäkuuta 2011
Pari kesäasut neitokaiselle.
Nyt lämpimien kelien tullessa piti ehdottomasti surauttaa muutamat t-paidat koska neitokaisella ei ollut kuin 1 sopiva kaapissa. Tässä siis asuja.
Ompele tenavien tamineet - kirjasta kaavat ja ompelukone laulamaan. Tässä siis 2 t-paitaa ja sortsit. Kirjahan on 90-luvulta ja sen kyllä huomaa. Kaavat ovat aika leveää laatua "nykykaavoihin" verrattuna. Taisi lasten muoti olla silloin siis sellainen. Eipä se haittaa, kesävaatteet saakin olla aika lepattavia, on ainakin viileämpi olla.
Tässä kuva mielestäni ihanasta muffinssikuosista paidassa. Joskus Eurokankaasta palana ostettua. Tykkään kyllä.
Apina-asu muistaaksine Ikasyriltä tilastusta kankaasta. T-paita on muuten hyvä, mutta kaulukset lörpöttää. Liian pitkän resorin laitoin siihen. Pitänee laittaa nepit vielä lisäkiinnitykseksi. Sortsit tai oikeastaan caprimittaiset housut ovat hyvän kokoiset. Kaavat jälleen Ottobreesta.
Näitä tulee varmaan kesän aikana tehtyä enemmänkin. Itse asiassa palat on jo leikattu kahteen tavalliseen t-paitaan ja kaksiin sortseihin. Viileämpiä uniasujakin tarvitaan.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011
Ompeluksia
Kevään aikana on tullut ommeltua jonkin verran. Neitokaiselle on useimmat työt tullut tehtyä. Nyt kesän aikana pitää ottaa työn alle juttuja niin itselle kuin isännällekin. Tällä hetkellä on kova ompeluflow päällä joten sitä pitää nyt ehdottomasti hyödyntää.
| Lisäksi on tullut parit perushousut. Taasen Ottobren kaavoin ja molemmat velourista. |
Rimpsuhihainen mekko syntyi neitokaiselle orkesterimme kevätkonserttiin. Ihanaa ohutta samettia. Sisällä perustavallista lakanakangasta. Kaava löytyy jälleen kerran Ottobreelta.
Pallokuosinen trikoomekko. Niin äidin kuin ilmeisesti neitokaisenkin mielestä ihana mekko. Käyttöä on ollut ja paljon. Jälleen kaava Ottobreestä.
Sininen velourinen pallohihainen tunika. Vielä hyvin reilu joten ei oikein ole tullut käyttöön. Ottobreestä jälleen.
Ja hyvin paljon käytetyt farkkuhaalarit. Näitä käytetään surutta ulkoleikeissä ja menee ne reissuillakin usein jalkaan. Mutkattoman mukavat. Pitäisi kirjoa jotain tms koristella jahka kerkiäisi. Ottobreestä nämäkin kaavat.
Jos jollain heräsi kiinnostus tarkempiin kaavojen tietoihin niin etsin ne toki. Ja sitten kaikki ompelijat huom. tärkeä kysymys. Miten säilytätte kaavoja ? Nimim. kaavoihin hukkuva ja niitä hukkaava.
Jos jollain heräsi kiinnostus tarkempiin kaavojen tietoihin niin etsin ne toki. Ja sitten kaikki ompelijat huom. tärkeä kysymys. Miten säilytätte kaavoja ? Nimim. kaavoihin hukkuva ja niitä hukkaava.
lauantai 4. kesäkuuta 2011
Vanha villatakki
Esittelemättä ollut villatakki, joka meni äidilleni. Elikkäs kyseessä on Novita 2009 lehdessä ollut malli 56 Naisen neuletakki joka on Arja Viitalan suunnittelema. Tarkat speksit siksi, että kuvasta ei erota mitään kuten huomaatte.
Lankana Teetee alpakka. Takki siis luonnossa ihan kiva, miltä se ei kuvassa tokikaan näytä.
Tulossa myöhemmin ompeluksia ja jopa ristipistoilua.
torstai 2. kesäkuuta 2011
Kesän korvalla sukkia ja huiveja
Tokihan täällä on myös sukkia tehty ja huivikin.
Huivi: ihka ensimmäinen Clapotis eikä varmasti jää viimeiseksi
Lanka: viron villa.
Sukat: Vilai by Cookie A kirjasta Sock Innovation
Lanka: ihana Mokkasukka
Aivan ihana malli tuo Vilai eikä varmaan jää viimeisiksi. Näitä lisää.
maanantai 30. toukokuuta 2011
Kesä kolkuttaa
No nyt ollaan jo niin likellä kesää että mieli jo tekisi sanoa että on se jo täällä. Ja onneksi vissiin kelitkin taas lupaavat lämmintä. Täällä ollaan bloggaamisessa aika lailla myöhässä näiden valmistuneiden suhteen. Tässä kuitenkin muutamia.
Tässä GT-henkinen peitto olohuoneen mustalle kangassohvalle. Lankana jotain hyvin hyvin vanhaa nyppylankaa, jota meni kaikki mitä oli valkoista. Mustaa jäi vielä vähäsen. Koko on iso. Mittoja en ole ottanut. Isoilla puikoilla valmistui suht nopeasti vaikka tylsäähän tuo oli, pelkkää aina oikeaa.
Kivaa pintaa siitä kuitenkin tuli. Tästä tykätään ja tämän alle on kiva mennä torkkumaan.
Lisäksi on valmistunut kasa tiskirättejä. Ohessa niin Novitan bambusta kuin cottonistakin tehtyjä. Käytössä ovat jo.
Mukvaa kesän alkua kaikille.
keskiviikko 6. huhtikuuta 2011
Ja lisää valmiita
Äskeinen postaus oli kokeilu flickerin tarjoamalla jakotavalla, mutta en osannut kuin yhden kuvan laittaa sillä, joten vanha tapa takaisin käyttöön ja saan useamman kuvan samaan postaukseen.
Elikkäs lisäksi kummipojan paidan jämäpalasta tuli vielä hernepussi.
Lisäksi olen virkannut isoäidinneliöitä ja tein peiton. Pienen sellaisen, kokoa en sattunut mittaamaan mutta ei hirveän iso ole. Että sellainen pieni poika mahtuu sen alle päikkäreitä ottamaan :)
Lanka: Knit picks telemark
Menekki: Kaikki mitä oli
Ja tilaustyönä sormikkaat.
Lanka: 7 veikka sinisorsa
Koko: nainen
Nyt on armoton ompeluflow päällä joten ompeluksia luvassa enemmänkin. Mukavaa kevättä kaikille sillä nyt se on täällä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)