tiistai 30. joulukuuta 2008

Joulu suhahti ohitse ja valmistujaisia

Joulu mennä suhahti ohitse todella nopsaan. Ensin oli valmistujaiseni eli valmistuin 18.12.2008 sairaanhoitajaksi. Nyt ei muuta kuin tammikuun puolessa välissä työn touhuun. Ylhäällä oleva enkeli on suuren suuri. Meni äidilleni kampaamoon joulukoristeeksi. Korkeutta on n. 40 cm ainakin. Mitannut en tarkkaan. 

Käväisimme isännän kanssa myös Tukholmassa. Katseltiin joulujuttuja ja ostettiin kaikenlaista mukaan. Käytiin mm. Pandurossa katselemassa tarjontaa. Paljon olisi ollut kaikenlaista mukavaa kotiin viemisiksi, mutta mukaan tarttui vain yksi kissansilmämustetyyny. Lisäksi kierreltiin Helsingissä. Siellä ollessa käydään usein Kukunorissa joka on Tennispalatsissa ja siellä on kaikenlaista elokuvatavaraa yms. Itselleni sieltä tarttui mukaan sairaanhoitaja Betty Boob sekä Luigi-hahmo.

Valmistujaisia juhlin tässä Susun mallin mukaisessa pompulakeepissä. Kiitos Susu ohjeesta. Tää on musta tosi hauska keeppi ja on kulkenut koko joulun mun yllä. Tein myös ihan perinteisen mustan kellottavahelmaisen hameen. Se ei juuri tuosta kuvasta näy mutta kuitenkin. 

Tässä vielä kuva Keltusta ja Keltun joululahjasta. Kova on ollut kyyti lelukoiralla. 


Tämmöistä täällä. Nyt vielä lomaillaan hetken ja katsotaan jos vaikka saisin valmiitakin juttuja tänne näytille. 

Ai niin ja ne joululahjat. Itse tein tänä vuonna melkein kaikkiin paketteihin mukaan tiskirättejä. Mitään muuta kunnolla itse valmistettua ei sitten löytynytkään kuin kummitytön paketista. Siellä oli sininen kaulahuivi jonka toiseen päähän tein Hello Kityn kuvan ja toiseen kirjoitin Hello Kitty. Kuvaa siitä ei valitettavasti ole. 

Niin ja sain mä ihania lahjojakin joten taisin kilttikin olla. Mainitakseni muutamia Torey Heydenin kirjan Sähkökissa, ääniraudan sekä Käsityö-Elisaan lahjakortin. Semmoisia tänne kuuluu ja myöhemmin sitten lisää. 

Hyvää Uutta Vuotta kaikille !

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut valmistuneelle! Olen aikas ylppiä jotta mun mallinen pompulasysteemi kelpasi juhliin ja kulki mukana muutenkin! Keltulle mukavaa alkanutta vuotta Tassulta!

TiinaR kirjoitti...

Onnittelut valmistumisesta! Ja mukavaa alkanutta vuotta :)

ammax kirjoitti...

Onnea toivotan minäkin =)Ja kiitos kyläilystä
Vinkkasit että voisit helppiä hyrnassa ja heti tartun tilaisuuteen! Siis ongelma on etten saa ymmärrystä mitä mikin neulekaavion merkki tarkottaapi 8/ Ovat sen verta persoonallisia... Eli jos tuohon voisit vastata niin olisin tosi onnellinen, nimittäin minustakin se on niiiiin iiihhana huivi ett pitäis ees testata miten islanniksi(?) neulominen onkkaa..
(jos sähköpostiin haluat viestiä laittaa niin ammax @ luukku.com (ilman välejä)