lauantai 19. syyskuuta 2009

Vauvanhuuruinen päivitys

Eli pitkästä aikaa tulee minunkin täällä taas päiviteltyä. Aika on mennyt nopeasti ja kauan viimeisestä kirjoituksesta. Suurin syy on Pikku-Neiti joka syntyi tasan tarkkaan kuukausi sitten. Me eletään nyt vauvaperheen arkea ja ihmetellään uutta pienokaista.

P1000451

Tottakai uudelle vauvalle tuli kaikenlaista väkerrettyä. Emme tienneet sukupuolta etukäteen, joten emme voineet silloin vielä "värikoodata" mitään tekeleitä. Neiti toki tarvitsi sängyn, joksi muokkautui äitiyspakkaus. Sen pehmustin ja reunat koristelin. Sisällä nyt neiti nukkuu äitiyspakkauksessa olleessa makuupussissa, jotta ei yöllisten imetysten jälkeen joudu raukka nukkumaan "kylmille lakanoille".

P1040340

Imetystyyny tuli ommeltua netistä löytyneiden kaavojen mukaan (löytyy hakemalla imetystyynyn kaavoja, osoitetta en tähän hätään nyt muista).

P1000480

Lisäksi tarvitaan vaippoja. Olen ommellut kestovaippoja kestovaippayhdistyksen kaavojen mukaan. Niin sisä- kuin aio-vaippojakin. Vielä on näiden käyttö hieman harjoitusta vailla, mutta eiköhän se ala onnistumaan ajan kanssa.

P1040343

Lisäksi villapöksyjä on valmistunut useammatkin kappaleet, eivät ole tässä kaikki. Mallina Villapöpät Ullasta.

P1040345

Lisäksi kaikkien kehumia myssyjä on valmistunut paritkin.

P1040344

Tämä peitto Lanetista vaunuihin. Ohje on muistaakseni Garnstudion sivuilta.

P1040342

Ja toinen peitto mm. automatkoille mukaan. Lankana Lanet ja ohje Feather and Fun-huivin mallineule, mutta vaan leveämpänä.

P1040341

Lisäksi vielä Lanetista tehty setti. Ohjeena Kauneimmat Käsityöt (numeron etsin jos jotakuta kiinnostaa).

P1040346

Ja vielä kuvaa meidän hyllyn koristuksesta. Mie tykkään, niin autosta kuin Betty Boobista.

P1040301

Edit. Tämähän vähän hassusti näitä kuvia rajailee. En ole ottanut sentään ihan noin vinoja kuvia, joten klikkailkaa kuvat auki niin näkyy auton vieressä mm. se mainittu Betty Boob.

9 kommenttia:

MariL kirjoitti...

Onnittelut pienen vauvan johdosta! :) Kyllä noilla tarvikkeilla jo alkuun pääsee. ;)

Katja.K kirjoitti...

Voi kuinka suloinen pieni neiti onkaan. =) Ja hienoja tarvikkeita olet hänelle tehnyt. Kai otat neitosen joskus mukaan Kädentaitajien tapaamiseen ?!?! =) Nuorena se on sillä saralla vitsa väännettävä.

Mari kirjoitti...

LÄmpimät onnittelut koko perheelle!! :)

Sinikka kirjoitti...

Lämpimät onnittelut koko perheelle!:)

Minna kirjoitti...

Onnittelut!Hurmaava pieni neitokainen :) Ihania tarvikkeita olet tehnyt.

AnneM kirjoitti...

Onnittelut, oikein suloinen neiti!!

Susu kirjoitti...

Onnittelut koko perheelle!
Kyllä oelt ahkeroinut odotusaikanasi tavattoman paljon. Nyt voit sitten ihan rauhassa nauttia pikkuisesta ja omien käsiesi tuotoksista vauvanhoidossa:-9

Lennu kirjoitti...

Lämpöiset onnittelut sekä vauvan että hääpäivän johdosta! Ihana kuva :) Tosi paljon olet ehtinyt kaikkea tekemään vauvaa varten.

Jaana kirjoitti...

Suurensuuret onnittelut! Ootpas ollu tosi ahkerana vauvaneuleiden suhteen!