maanantai 6. elokuuta 2012

Kyhäilyjen päivitystä

Eli osallistuinhan minäkin kesäyön hullutukseen. Kaikki valmistuivat ajallaan, vaikka suunnitelmiin tulikin muutoksia moneen kertaan.

Tässä kaikki 23 työtä yhteiskuvassa. Tavoitteena oli siis aloittaa kesäkuussa 1. päivän ja juhannuksen välissä joka päivä uusi työ ja saada ne kaikki valmiiksi heinäkuun loppuun mennessä. Tämä toteutui kyllä, kun työt oli tarpeeksi pieniä. Tiukille kuitenkin veti näidenkin kanssa. Ja sitten vähän tarkempaa esittelyä.

Tiskirättejä tuli 11 kappaletta. Lankoine Novitan bambua, jotain mysteeripuuvillaa sekä punaiset ovat hamppua. Kertaakaan ennen en hamppua ole kokeillut, mutta nyt on testissä ja vaikuttaa hyvin lupaavalta. Näistä räteistä on aina pulaa ja riitti näitä myös vähän muillekin lahjoitettavaksi.
Kolmet sukat tuli myös tehtyä. Mallina ihan perussukat 3o 1n ribillä niin varressa kuin jalkapöydän päällä. Itselle tuli kaikki, kun viime talvena tahtoi kulua kaikki omat sukat puhki. Lankoina keskellä ja oikealla Novita nalle ja vasen on jotain ohuempaa mutta nyt en muosta mitä.

Vauvan peitto Novitan kolibri langasta. Vielä pingottamatta kylläkin. Feather ja fun mallikuviolla tuli ihan kiva. Saaja on hyvinkin tuore tapaus, joten kohta peitto kulkeutuu käyttäjälleen. Onnea vaan tuoreille vanhemmille ja pienen pienelle neitokaiselle.

Himppu mummun patalappuja tuli 6 kappaletta. Novitan nalle jälleen lankana. Tykkään tästä mallista paljon ja näitä on kiva tehdä ja viedä vaikka tuliaisiksi joskus jonnekkin.

Nuken mekko, malli omasta päästä. Lankana Novitan nalle. Settiin kuului myös vyö ja hiuspanta, mutta ne ovat jossain leikkien jäljiltä.

Neitoselle kesälakki, lankana Novitan Tennessee. Malli ravelryn syövereistä.

Et-lehdessä joskus ammoin ollut kassin ohje. Ehkä vähän sinne päin tehty, mutta kuitenkin. Pari kertaa pitää käyttää, jotta tietää onko tarvetta vuorille. Luultavasti on.

Isännän lomaa on vietetty täällä niin pihahommien kuin pienten kesäreissujenkin merkeissä. On ollut sekä synttärihulinaa että risteilyä ja kaikkea mukavaa lintsistä pihapuuhiin. Parina päivänä ollaan myös tehty pidenpiaikaisia geokätköilyreissuja. Pikkuhiljaa alkaa löydettyjen kätköjen saldo karttua, josko kohta uskaltaisi jo omankin kätkön jonnekkin laittaa.

Niin ja yhtenä tärkeänä tehtävänä on ollut vatsan kasvatus, reilu kuukausi enää ja meidän perheen pitäisi lisääntyä yhdellä jäsenellä. Sitä odotellessa aika kuluu.

Mukavaa elokuun alkua kaikille.



tiistai 15. toukokuuta 2012

Kun kaikki ei aina onnistu

Neitokaiselle tuli tehtyä pari t-paitaa. Ompelu meni ihan hyvin vaikka harvoin teenkin kirjekuoripääntietä. Kangas oli tylsän yksivärinen niin päätin kokeilla kerran kirjakaupan alennuksesta ostamaani kangasvärisettiä. Olisi vissiin kannattanut kokeilla jollekin tilkulle tms miten värit toimi mutta kuka nyt semmosta....

Tässä kuva paidasta kaukaa, ei hyvä mutta ehkä jotenkin kelvollinen. Lähikuva paljastaa kuitenkin kaiken...

Juu, ei hyvä ollenkaan. Neito tykkää mutta äidin silmä ei kestä katsella... Aaarrgghh. Nyt se on kaapin perukoilla ja ehkä kaivetaan sieltä esiin jos joku akuutti hätä iskee. Tai sitten ei.

Toinen paita jäikin sitten ilman kuvaa.

torstai 10. toukokuuta 2012

Kevättä

Vaahtera


Koivu viime viikolta


Tarhakylmänkukka

 

Vapputunnelmia

Vappu oli ja meni. Se vietetään usein Turun vappuhulinoissa, niin nytkin. Toki neiti on mukana, joten hänen ehdoilla mentiin.

 

 



 

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Talvisia neuleita

Nyt niitä luvattuja neuleita. Talven aikana neuleet jäivät vähiin. Ystävälle syntyi tyttövauva, jolla tein pienen peiton ja pienen mekon. Niistä ei valitettavasti tullut otettua kuvaa. Neitokaiselle tein puseron ja neuletaki. Lisäksi tumput, kaulurin ja piponkin. Asusteista ei taida kuvaa olla mutta puserosta ja takista löytyy.

 

Susie Bonnell:n Playtime Hoody,löytyy Ravelrystä. Lankana Novitan luxus cloud.

Ihan kiva projekti, mutta valmis tuote on liian pieni neitokaiselle heti alkuunsa ja taskun virheet huomasin vasta jälkikäteen. Noh toivottavasti tälle joku käyttäjä joskus löytyy.

Georgie Hallamin Olearia takki, löytyy myöskin Ravelrystä. Lankana Sirdarin Snuggly Baby Bamboo dk.

Ihana vaikkakin halkeileva lanka ja aivan ihana malli. Tykkään. Värit ovat vähän jännä yhdistelmä, mutta luonnossa ovat toimivat. Kuvassa näyttää vähän villiltä. Ja ihanat napit Salon napista. Tässä vähän lähikuvaa.

 

Mukavaa viikonloppua kaikille !

 

torstai 26. huhtikuuta 2012

Kevään tullen virkistyy

Tuntuu, että näin kevään tullen minäkin aina herään puuhastelemaan kaikenlaista. Nyt jälleen heräsin todellisuuteen, että neitonen kasvaa ja tarvitsee uusia vaatteita. Mikäs sen mukavampaa kuin kaivaa Ottobre:t esiin ja kaivaa kangaslaatikoita, jotka kyllä on viimeaikoina erittäin hyvin täyttyneet.

Peruspaita Ottobren peruspaitakaavasta kokona 104.
 

Tämän kevään uutena oppina olen oppinut käyttämään kaksoisneulaa. Pitkän aikaa se on ollut ostettuna, mutta jotenkin olen sitä pitänyt hankalana käyttää, mutta nyt sitä kokeilleena ja hyviä tuloksia saaneena ihmettelen miten olenkaan lainkaan pärjännyt ilman sitä, sillä saa niin kauniita ja joustavia reunoja. Tykkään, vaikkakin edelleen saan sen kanssa myös sössittyä. Mutta treeniä treeniä, sitä se vaan vaatii.


Tässä pari mekkosta ottobren kaavoista myöskin.

Neitokainen on onneksi mekkotyttö henkeen ja vereen, joten on mukava tehdä niitä. Päälimmäistä apilamekkoa on käytetty jo paljon ja alempikin on jo käyttöä saanut. Apilakankaasta tykkään erityisesti.

 

Tunika myöskin ottobren kaavoilla.

Vielä ei ole tälle ollut käyttöä kun on viileät kelit ollut, mutta jahka lämpenee niin lyhythihaisiakin voi käyttää. Taskut eivät oikein onnistuneet, mutta muuten ihan kiva. Ompelukärpänen on päässyt puraisemaan oikein kunnolla, mutta kukahan leikkaisi mulle kankaat ja piirtäisi kaavat, se homma on aina jotenkin tylsää.

Tässä muutamia ompeluksia mutta seuraavalla kerralla muutamat neuleetkin. Puikoilla on koko ajan jotain, joten niistä seuraavaksi.

Mukavaa viikkoa kaikille.